Yleiskuva rannalta. Vasemmalla luotsiasema ja majakka sekä tutkatorni. Punaiset rakennukset ovat merentutkimusaseman ruokala
ja "Torni". Tornin edessä on paaluantenni, jota olemme käyttäneet aiemmilla peditioilla. Valitettavasti paalu on nykyisin otettu
kaupalliseen DGPS-käyttöön, joten me emme voi enää käyttää sitä.
|
Säätäjät tunkkaamassa R5:sta. Kuvassa LVV, HBG, NXE, 6KXL ja HTS.
|
Matkalla ylös majakan ikkunoista tulee vastaan mielenkiintoisia näkymiä. Tässä kalastajakylää, tuulivoimaloita ja satamaa.
|
Näkymä majakan ikkunasta etelän suuntaan. Rannalla näkyvät hyvin sinne kaivamamme radiaalit.. ei suinkaan, vaan radiaalit
kaivoi joku instanssi, joka tahtoi DGPS-majakan toimivan paremmin. Radiaalien pituus on noin puoli kilometriä, eli mittasuhteet
ovat melkoisen suuret.
|
Ahti nostaa R5:sta. Maahan matkaa n. 30 metriä.
|
Ahti R5:sen kimpussa. Antenni kiinnitettiin ammattilaistyyliin nippusiteillä. Koska heräsi huoli nippusiteiden kestävyydestä,
antennin kiinnitys vahvistettiin köydellä. Antti antaa ohjeita kattoluukun turvallisemmalta puolelta.
|
Majakka jostain ruokalan suunnalta. Jee. Keksikää parempia tekstejä. Ihan mukava valaistus.
|
Majakan yläosa ja huippuhieno R5.
|
Peditiolla myös workittiin. Qsoja yhteensä 1308 + muutama vehvikuso. OH8T-asemalla operaattoreina WM, HBG ja NXE. HBG
tosin puhuu kerettiläisesti gesmikännykkään..
|
Pitäähän peditiolla olla aikaa workkimisen lisäksi muullekin. Sunnuntaina sää oli mainio ja iltapäivällä suoritettiin jo perinteeksi
muodostunut aamukävely. Kuvassa LVV ja KXL ihailevat upeita rantamaisemia.
|
Sunnuntai-iltapäivällä oli pakko purkaa antennit. Tässä R5:sta tunkataan alaspäin, purkamassa Jeskko/HQL ja HBG. Alapäässä
olivat muistaakseni sedät HTS ja HMX. Nämä isot miehet eivät mahtuneet kuvaan.
|
R5 saatiin jopa ehjänä alas. Tässä MXL ja HTS tunkkaavat sitä osiksi. Hey! Tämän kuvan on ottanut HMX! Hyvä ettei CMX. Tai
vieläpä CXX. Tai MCX.
|
Vimpari kuljettaa näppärästi 2m yagin ja maston henkilöautonsa katolla. Huomaa yagin pätkä kuvan vasemmassa alareunassa.
Kuvassa myös BQT, jolta saatiin hyviä antennineuvoja. Ja tietysti myös workkimis- ja tunkkausapua.
|
Tässä vielä majakka ja luotsiasema ilta-auringossa. Huomaa majakan ylätasanteelle asennettu R5-vertikaali, joka muuten workki
mainiosti! Huhut kertovat myös radiokelien olleen hyvät, olisikohan sillä ollut vaikutusta? Ainakin antennista oli vapaa lähtö joka
suuntaan.
|
Tällaisena kai majakkaa on mukava muistella. Auringonpaisteessa, antenni pystyssä luonnon keskellä. Tutkamasto vain vähän
häiritsee tunnelmaa. Blah. Seuraavalla kerralla mukaan metallisaha. EI rauhasaha.
Leiri loppui joskus ja menimme puis. Emme edes jääneet rannalle ruikuttamaan vaan pääsimme heti lautalle. Joku muu(tm) ei
ehtinyt lauttaan vaan se tuli täyteen. Taff.
|